Näytetään tekstit, joissa on tunniste Alko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Alko. Näytä kaikki tekstit

tiistai 18. syyskuuta 2007

Taloussanomien totuus jälleen kerran

Taloussanomien verkkojulkaisu jaksaa yllättää kerta toisensa jälkeen. Se mikä tämänkertaisessa Taloussanomien verkkojulkaisussa (18.9. 06:25) otsikolla ”Valtiota uhkaa jättilasku sähkönsiirrosta” yllättää ei ole niinkään toimittaja Kaija Lähteenmaan tai Talsan journalistinen taso, vaan saman uutisen kritiikitön lainaaminen myös Hesarin ja Ylen medioissa.

Uutisessa kerrotaan mm:

Sähkönsiirrosta voi langeta jättilasku valtiolle, mikäli se joutuu ostamaan energiayhtiöt ulos kantaverkkoyhtiö Fingridstä. Tällainen uhka tulee EU:sta, jossa parhaillaan valmistellaan uutta sähkömarkkinadirektiiviä.


Valtiota uhkaa satojen miljoonien eurojen lasku, mikäli se joutuu ostamaan Fingridiä omistavat energiayhtiöt ulos kantaverkkoyhtiöstä.

Ostopakko on todellinen riski, sillä Euroopan komissio haluaisi kieltää energiatuottajilta ja muilta intressiryhmiltä kantaverkon omistamisen. Asiasta on direktiivi valmisteilla.

Meillä valtio omistaa kantaverkkoyhtiöstä 12 prosenttia, sähköyhtiö Fortum 25 ja Pohjolan Voima 25 prosenttia. Pohjolan Voiman takana ovat metsäjätit UPM ja Stora Enso sekä Kymppivoima Tuotanto.


Miten niin valtiota uhkaa jättilasku? Eihän tässä mistään kulusta ole kysymys. Kyse on investoinnista ja vieläpä erittäin kannattavasta sellaisesta. Tämä investointi maksaa itsensä satakymmenprosenttisesti takaisin tai vieläkin varmemmin.

Ensinnäkin Fingrid on erittäin kannattava yritys, sen tase on yli 1,5 miljardia euroa, josta vapaata pääomaa on n. 280 M€. Toiseksi yhtiö on täydellisessä monopoliasemassa ja voi itse määritellä palveluidensa hinnan. Vaatisi lähinnä sotatilan tai muun vastaavan kriisin ryssiä tämä toiminta kannattamattomaksi.

Koko kauppa voidaan tarvittaessa rahoittaa lainarahalla ja maksaa liiketoiminnan tuottoina, ilman mitään langennutta jättilaskua. Uskon myös vakaasti, että monet Institutionaaliset sijoittajat olisivat tästä kultamunasta kiinnostuneet. Sopivia tahoja olisivat esimerkiksi eläkerahastot, vakuutusyhtiöt, sijoitusyhtiöt ja lahjarahastot.

Tiedoksi Suomen Valtiolle ja tietämättömille tai tyhmille taloustoimittajille, että olen koska tahansa halukas ottamaan tämän kantaverkkoyhtiöstä lankeavan jättilaskun omalle kontolleni. Samalla voisin ostaa myös Alkon, Suomen Pankin ja Rahapajan täysin tietoisena niistä minulle lankeavasta jättilaskusta…

tiistai 19. kesäkuuta 2007

Uusi tölkkiviini



Chileläinen Casa Verdin viinitila tuo markkinoille reserva cabernet sauvignon Elkan 2006 – viinin ja samalla kokonaan uuden idean ja konseptin. Parhaat ideat ovat juuri tällaisia, yksinkertaisia, mutta innovatiivisia oivalluksia. Kolmanneslitran limutölkkiin pakattu viini soveltuu erinomaisesti ravintoloihin ja hotelleihin sekä market-jakeluun.

Kolmen litran hanapakkaukset ovat olleet todellinen menestyskonsepti maailmalla ja Suomessakin. Tölkkiviini täydentää tarjontaa juuri sopivasti. Juomatölkin pienempi koko tuo monien käyttöetujensa lisäksi logistiikkaan parempaa kuljetettavuutta ja luontoystävällisyyttä perinteiseen lasipulloon verrattuna.

Tölkeissä ei taatusti ole korkkivikoja ja uusi pakkaus helpotta myös temperointia…

Nyt kun meilläkin on totuttu viinin käyttöön elintarvikkeena, soisin myös Alkon ottavan tölkkiviinin valikoimiinsa. Uuden viinin iloisia käyttäjiä uskoisin löytyvän helposti näin kesällä purjehtijoista ja mökkiläisistä, karavaanareista ja citysinkuista…

Lisätietoja löydät täältä.

maanantai 16. huhtikuuta 2007

Aika jäädä eläkkeelle?

Alko viettää tänä vuonna 75-vuotis taiteilijajuhlaansa. Alko on lähes kaikkien suomalaisten suosima, kiitetty ja kiistelty brandi. Myymälät uudistuvat, myynti kasvaa ja strateginen painopistekin on asetettu ”askel asiakkaan suuntaan”. Juhlavuoden kunniaksi uusittu logo on tyylikäs, tuotevalikoima loistava ja henkilökunta ammattitaitoista. Kehumista olisi vielä erittäin helppoa jatkaa, mutta kun ei huvita…


Kaikki olisi varsin loistavasti, ellei Alko olisi niin skitsofreenisessa tilanteessa. Millekään yritykselle ei ole hyvä olla monopoliasemassa. Ei yhdellekään! Ei ole myöskään mitään järkeä siinä, että samalla kun Alkolla on tai ainakin pitäisi olla myyntitavoitteet, niin sillä on myös myymättömyys tavoite. ”Osana suomalaista alkoholijärjestelmää yhtiö jo olemassaolollaan rajoittaa alkoholin saatavuutta ja näin ollen vähentää alkoholin käytöstä aiheutuvia niin inhimillisiä kuin taloudellisiakin haittoja.”


Onko liiketoiminnan tai meidän veronmaksajien etu, että omistajan eli valtion edustaja yhtiössä on sosiaali- ja terveysministeriö? Omistajan edustajan tehtävä on valvoa yhtiötä ja sen etua. Hyvänä esimerkkinä toimii myymälän perustaminen. Sitä ei todellakaan tehdä pelkästään liiketoiminnallisin perustein ja lakien sekä asetusten mukaisesti, vaan erikoisin hallinnollisin menetelmin. Vaikka alkoholilaki ei edellytä kunnan kuulemista myymälän perustamisesta tai sijainnista, Alko selvittää kunnan kannan ennen kuin myymälän hyväksymispäätöstä haetaan lääninhallitukselta.


Isännätön raha löytää kyllä aina ottajansa, rahoja tuhlataan toiminnan kannalta toisarvoisiin kohteisiin, kuten:



  • Nuorten Akatemia, joka on kirkon sekä nuoriso- ja urheilujärjestöjen yhteistyöjärjestö
  • Vuoden poliisi –projekti, vuoden poliisin valinta on Helsingin Nuorkauppakamarin projekti, joka toteutetaan yhteistyössä sisäasiainministeriön poliisiosaston ja Suomen Poliisijärjestöjen Liiton kanssa. Alko on ollut yksi projektin pitkäaikaisimmista tukijoista.
  • Pohjoismainen yhteistyöverkosto Pohjola-Norden, joka järjestää elinkeinoelämässä ja järjestöelämässä työskenteleville seminaareja, joissa selvitetään eroja ja yhtäläisyyksiä Pohjoismaiden välillä.
  • Tai esim: Pidä Lappi Siistinä ry
  • Enkä nyt jaksa alkaa ihmetellä edes niitä isoja kelohuviloita Lapissa…

Toiminta muistuttaa entistä enemmän oman työantajani toimintaa, joka tosin tekee sitä kukkahattuisten tätien, ei veronmaksajien kustannuksella. Nyt onkin sitten aika lopettaa uurastus tältä päivältä ja lähteä viettämään hyvin ansaittua laatuaikaa perheen pariin…

http://www.alko.fi/fi/198B7A84749E340CC22572B2004449A8/$File/Vuosikertomus_yhteiskuntavastuu_2006.pdf