torstai 13. joulukuuta 2007
torstai 3. toukokuuta 2007
Toyota on nyt kiistaton ykkönen


Sakichi ja Kiichiro Toyodan vuonna 1933 perustama, Toyota Motor Company on noussut suurimmaksi autonvalmistajaksi kun se myi tämän vuoden ensimmäisellä kvartaalilla 2,35 miljoonaa autoa. Samaan aikaan 81 vuotta ykköspaikkaa hallinnut General Motors sai tyytyä 2,26 miljoonaan autoon.
Toyota Motor Companyn (Toyota, Lexus, Daihatsu, Hino, Scion) pitkä marssi autoteollisuuden maailmanvaltiaaksi alkoi 1950-luvulla, jolloin Toyotia alettiin myydä Yhdysvalloissa. Suomi sai kunnian vuonna 1964 toimia Toyotan Euroopan valloituksen sillanpääasemana ja koemarkkinana.
Heti Sodan jälkeen, jo vuonna 1947, sadastuhannes Toyota näki päivänvalon. Miljoonas auto valmistui vientiin vuonna 1969. Viiden miljoonan auton raja saavutettiin 1975, 10 miljoonaa jo 1979 ja 20 miljoonaa 1985. Kaksituhattaluvulle tultaessa valmistustahti on vain jatkanut kiihtymistään.
Vuoden 2006 maailmanlaajuinen tuotanto oli 9,04 miljoonaa autoa. Tänä vuonna Toyota aikoo myydä 9,42 miljoonaa ajoneuvoa.
General Motorsin eli GM:n (Buick, Cadillac, Chevrolet, Daewoo, GMC, Holden, Hummer, Opel, Pontiac, Saturn, Saab, Vauxhall) vanhimman osan Olds Motor Vehicle Companyn perusti Ransom E. Olds vuonna 1897. Viime vuonna GM valmisti maailman laajuisesti yhteensä 9,09 miljoonaa ajoneuvoa.
GM:n jatkuvat tappiot (2005 yli 10 miljardia ja 2006 yli 4 miljardia dollaria) ovat ajaneet sen vähentämään tuotemerkkejään, joita sillä on edelleen yli kaksi kertaa enemmän kuin Toyotalla, ja muutenkin kirkastamaan markkinointistrategioitaan. Samaan aikaan GM on joutunut luopumaan osuudestaan Subaruja valmistavassa Fuji Heavy Industries – yhtymästä ja Isuzu Motorsista Toyotan hyväksi.

Vastuu siitä kuinka pitkäikään Toyota saa pitää ykköspaikkansa, lankeaa pitkälti ensi vuonna markkinoille tulevalle uudelle Toyota Corollalle ja tuleville hybrid-autoille. Tässä kilpailussa General Motorsia tuskin auttaa edes sen yhteisyritys venäjällä Ladan kanssa.
perjantai 27. huhtikuuta 2007
Titaanien taisto
Auton valmistuksessa on vaikea tehdä kunnon tulosta pelkillä perusautoilla. Kilpailu niissä on yksinkertaisesti aivan liian kovaa. Tämä selittänee autotehtaiden satsaukset brandimarkkinointiin ja kovan hingun päästä automalleillaan premium-ryhmään.
Hyvänä esimerkkinä tästä ovat Toyotan Lexus, Nissanin Infiniti, Hondan Acura ja Fordin Jaguar, Range Rover sekä Volvo. Toinen tapa tehdä sama asia on tuoda markkinoille perusautoista tehokkaammalla moottorilla ja runsaammalla varustuksella kuorrutettuja erikoisversioita, kuten Skoda Octavia RS tai Honda Civic Type R.
Menestysresepti on yksinkertainen: Perusauton kanssa jaetut alhaiset kustannukset yhdistettyinä premiumbrandin reiluun katteeseen. Valmistajan kannalta auton kilohinta onkin eri merkeillä ja malleilla lähes sama. Brandi on se lisäarvo jolla tehdään tulosta. Monien valmistajien autot koostuvat 70–80 prosenttisesti samoista komponenteista, mutta lopputulokset näyttävät kuitenkin erilaisilta, niin kuin hintalaputkin.
Fordin suojissa Jaguar on lähtenyt toden teolla testaamaan brandinsa rajoja. Nopeista urheiluautoistaan ja loistoluokan sedaneistaan tunnettu valmistaja on tuonut markkinoille diesel-mallin ja heti perään myös farmarimallin. Jaguaarin tuottama etuvetoinen kansanmalli X-type puolestaan perustuu pitkälti Ford Mondeon tekniikkaan.
Kova vääntö tullaan näkemään lähivuosina automaailman suunnannäyttäjien, siis saksalaisten premiumbrandien, kesken ykköspaikasta. Paikasta auringossa kisaavat perinteisesti Mersu ja BMW, mutta Audi on jo vaihtanut pienempää pesää ja laittanut tallan pohjaan.
BMW on kepittänyt laatuongelmiensa kanssa kamppailleen, aiemmin niin selkeän ykkösen, Mersun ohi. Vuoden 2005 tilastojen mukaan BMW:tä tehtiin 1,122 milj. ja Mersuja 1,092 milj. kappaletta. Samaan aikaan puolestaan valmistettiin 823.136 Audia. Vaikkei näistä luvuista sitä pystykään päättelemään, niin etu on selvästi Audin puolella.
Audin tuotannon takana on VAG-konsernin tuki (VW 3.051.878 kpl, Skoda 494.127 kpl ja Seat 405 019 kpl, Bentley 9.560 kpl, Lamborghini 1.436 kpl ja Bugatti muutama kappale vuodessa käsityönä). Tämä merkitsee yhteensä siis lähes viiden miljoonan auton tuotantokoneistoa. Mersullakin on DaimlerChryslerin, maailma toiseksi suurimman autotehtaan, tuki taustajoukoissaan (Chrysler 733.869 kpl, Dodge 1.367.000 kpl, Jeep 625.100 kpl, Smart 124 300 kpl ja Maybach noin 1.000 kpl). BMW:lle Ministä (184.357 kpl) saati Rolls-Roycesta (796 kpl) ei juuri ole ollut apua tässä kilpailussa.
Mersun vaikeutena on ollut konsernin amerikkalaisen osan jatkuva tappiollisuus. Chryslerin moninaisena ongelmana ovat lisäksi suuret eläkevastuut. Julkisuudessa onkin esitetty Chryslerin tulevan myyntiin lähitulevaisuudessa.
Tehdas ennustaa Audin valmistusmääriksi kolmen vuoden päästä 1,114 milj. kappaletta. Ralph Weyler, Head of Marketing and Sales, lupaa toiveikkaana vuoden 2015 lopussa Audille paalupaikan.
keskiviikko 25. huhtikuuta 2007
Olenkin jo odotellut
Infinitin maahantuonti alkaa ensivuoden syksyllä. Jos kellot eivät soineet, niin Infiniti on Nissanin premium-merkki, siis vähän samaan tapaan kuin kymmenisen vuotta sitten meillekin rantautunut Toyotan luksusmerkki Lexus. Voin jo sieluni silmin kuvitella automyyjän sanomassa: "Saiskos sulle olla Nissani? Anteeksi Rouva, tarkoitin te, kävisikö teille paremmin Infiniti?".
Infiniti rynnistää Eurooppaan ja meillekin heti koko mallistonsa voimalla, ainoastaan citymaasturi QX56 jää toistaiseksi vain jenkkimarkkinoille. Ensiesittely Euroopassa ajoittuu maaliskuun Geneven autonäyttelyyn 2008.
Mielenkiintoista asiassa on se, että autot eivät tule meille Nissan Nordicin kautta, eikä Suomeen myöskään perusteta uutta maahantuontiorganisaatiota. Infiniti Europen on tarkoitus tehdä sopimukset suoraan jälleenmyyjien kanssa. Paikallinen toiminta rajoittunee jälkimarkkinointiin ja tiedotukseen.
Tiedoksi vaan Sveitsiin sijoitetun Infinity Europen varapääjohtaja Jim Wrightille, että molemmat kuponkitarjoukseni ovat edelleen voimassa, mutta matkakulut ja päivärahat Sveitsiin kyllä veloitan :)
